Vielä vähän vaiheessa

Nuorempana kuvittelin, että tässä iässä olisin jo jotenkin valmis. Sellainen tasapainoinen aikuinen, joka tietää kuka on, mitä haluaa ja mitä aikoo tehdä seuraavat kaksikymmentä vuotta. Minulla olisi hallussaan elämän kaikki osa-alueet, kuten ruoka, liikunta, työ, talous, ihmissuhteet ja mahdollisesti myös täydellinen tapa taitella lakanat.

Noh!

Lakanat ovat edelleen kaapissa epämääräisinä myttyinä, ja minä ajan ties monennettakohan kierrosta elämän liikenneympyrässä.

Ensimmäisestä liittymästä pääsisi ehkä opiskelemaan jotain täysin uutta. Toisessa lukee uusi harrastus. Kolmas näyttäisi vievän kohti rauhallisempaa elämää. Neljännen kohdalla tekisi mieli vaihtaa työpaikkaa, matkustaa puoleksi vuodeksi ulkomaille tai muuttaa Lappiin.

Yhdessä kyltissä lukee yksinkertaisesti:

Tee jotakin muuta

Tämä on hyvä ohje!

Mutta mitä?

Takana joku tööttää. Todennäköisesti yhteiskunta.

Miten tässä näin kävi?

Monen naisen elämässä neljänkymmenenviiden jälkeen tapahtuu kiinnostava asia.

Elämä saattaa ulkoisesti näyttää varsin valmiilta. On koulutus, työ, ehkä puoliso, koti ja lapset, jotka eivät enää tarvitse äitiä aivan jokaiseen kadonneeseen sukkaan.

Vuosien ajan elämässä on ollut selkeä käsikirjoitus.

Opiskele.
Mene töihin.
Rakenna elämää.
Huolehdi lapsista.
Maksa laskut.
Muista vanhempainilta.
Osta vessapaperia.

Ja sitten käsikirjoitus alkaa loppua.

Tilalle tulee jotakin, mitä olemme ehkä vuosikausiin kaivanneet: mahdollisuuksia.

Wow! Sehän kuulostaa upealta!

Kunnes joku kysyy:

”Mitä sinä itse haluat?”

Hetkinen.

Mitä tuo kysymys tarkoittaa?

Voisiko tulla seuraava kysymys?

Tämä ei välttämättä ole kriisi tai oikeastaan on

Keski-iästä puhutaan mielellään kriisinä. Todellisuudessa se on myös aivan tavallinen elämänvaihe, jossa ihminen arvioi uudelleen omaa elämäänsä, tavoitteitaan ja sitä, mikä tuntuu merkitykselliseltä.

Toisaalta kun mietitään, kriisihän ei aina tarkoita negatiivista. Kriisi on joku uusitilanne, johon aiemmin opitut asiat eivät toimikaan. Eli perun sanani, olemme kuitenkin kriisissä.

Kun aikaisemmat roolit muuttuvat, myös omaa identiteettiä joutuu tarkastelemaan uudesta kulmasta.

Kuka minä olen, jos en ole jatkuvasti se, joka huolehtii, järjestää, kuskaa, muistaa ja ratkaisee?

Mitä minä haluan tehdä ajallani?

Mistä saan iloa?

Mitä en enää halua?

Viimeinen kysymys saattaa muuten olla huomattavasti helpompi kuin ensimmäiset.

Viidenkympin tienoilla ihmisellä on usein jo melkoinen määrä kokemusta siitä, mikä ei ainakaan sovi hänelle.

Sekin on arvokasta tietoa.

Samaan aikaan keho päättää osallistua keskusteluun

Juuri kun alan pohtia elämäni suuria kysymyksiä, kehoni nostaa kätensä.

”Anteeksi, minullakin olisi muutama muutos tähän kokonaisuuteen.”

Usein miten, uni saattaa muuttua ja esimerkiksi aamuyöntunteina on hyvä hetki pohtia maailman murheita. Palautuminen voi hidastua, joten eilinen kävelylenkki tuntuu tänään kuin olisi raskaan jalkakyykky treenin tehnyt. Kehonkoostumus muuttuu iän ja hormonitoiminnan mukana. Huomattu on! Lihasmassan säilyttämiseen kannattaa alkaa kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota. Vaihdevuosien siirtymävaihe voi tuoda mukanaan kuumia aaltoja, mielialan vaihtelua, uniongelmia tai muita oireita – ja kokemukset vaihtelevat naisesta toiseen.

Eli samaan aikaan kun mieli miettii:

”Mitä haluan loppuelämältäni?”

keho kysyy:

”Miksi täällä on näin kuuma?”

Yhteistyö ei aina ole saumatonta.

Tarvitaan uudet käyttöohjeet!

Ja sitten pitäisi vielä olla energiaa uuden elämän rakentamiseen

Tässä on ehkä yksi tämän elämänvaiheen suurimmista ristiriidoista.

Mahdollisuuksia saattaa olla enemmän kuin vuosiin.

Energiaa ei välttämättä ole.

Tekisi mieli aloittaa uusi harrastus, matkustaa, opiskella, liikkua enemmän, nähdä ystäviä ja ehkä tehdä jotakin aivan uutta.

Mutta työpäivän jälkeen sohva esittää erittäin vakuuttavan vasta-argumentin.

Energia ei kuitenkaan ole vain tahdonvoimakysymys.

Siihen vaikuttavat muun muassa uni, palautuminen, fyysinen aktiivisuus, ravitsemus, terveydentila, hormonitoiminta ja psyykkinen kuormitus. Myös jatkuva vastuu ja mielessä pyörivä tekemättömien asioiden lista kuluttavat voimavaroja.

Siksi oman elämän muuttaminen ei välttämättä ala siitä, että lisätään kalenteriin viisi uutta hyvinvointitehtävää.

Joskus kannattaa ensin kysyä:

Mikä elämässäni vie tällä hetkellä energiaa?

Se on aivan eri kysymys kuin:

Miten voisin jaksaa tehdä vielä enemmän?

Ehkä meidän ei tarvitsekaan tietää vielä

Meille myydään mielellään ajatusta siitä, että pitäisi löytää oma suunta, intohimo ja elämän tarkoitus. Mielellään tietysti, jo viikonlopun aikana.

Sunnuntaihin mennessä arvot on kirkastettu, tavoitteet kirjoitettu kauniiseen muistikirjaan ja maanantaiaamuna herää uusi, energinen nainen.

Tai sitten ei.

Ehkä tässä elämänvaiheessa saa hetken aikaa olla tietämättä.

Voi kokeilla.

Perääntyä.

Vaihtaa mieltä.

Aloittaa tanssin ja huomata haluavansa mieluummin metsään.

Lähteä metsään ja huomata kaipaavansa tanssimaan.

Kaiken ei tarvitse johtaa mihinkään suureen.

Taas yksi kierros liikenneympyrässä

Ehkä ongelma ei lopulta olekaan se, että olen elämäni liikenneympyrässä.

Ongelma syntyy vasta, jos kuvittelen, että minun pitäisi jo tietää oikea liittymä, koska aika loppuu.

Tässä iässä minulla on mukana jo melkoinen reppu. Siellä on kokemuksia, onnistumisia, pettymyksiä, ihmissuhteita, menetettyjä mahdollisuuksia, löydettyjä vahvuuksia ja muutama asia, jonka olisi voinut jättää matkalle jo kaksikymmentä vuotta sitten.

Mutta repussa minulla on myös jotakin arvokasta:

tietoa itsestä.

Ehkä seuraavalla kierroksella minun ei tarvitse kysyä:

Mihin minun kuuluisi mennä?

Vaan:

Mihin minä haluaisin mennä?

Ja jos en löydä vastausta vielä silloinkaan:

Ei hätää. Aikaa on edelleen!

Laitan vilkun pois päältä ja kierrän vielä kerran.

Olen vielä vähän vaiheessa.

Ja sehän tässä taitaa olla koko jutun paras puoli ❤️